maanantai 17. syyskuuta 2012

Eipä ihmeempiä (:

Nyt on kertynyt vähän postaustaukoa ihan vain oman laiskuuteni tähden. Ei siihen kuole, eihän? (:
Venla oli viikonloppuna mun mukana tallilla ja puuhailtiin siellä tosi paljon kaikenlaista. Sunnuntaina ratsastelin kevyesti ja tänään päätin mennä ilman satulaa :)

Essi (akun omistaja) kysy että voisinko ottaa akun sisälle samaan aikaan masin kanssa. Totta kai se käy (: Siivosin ensin kyllä Masin karsinan oikeen kunnolla ja toin aika paljon turvettakin lisää. Kiinnitettiin vielä satulateline ja käytäväkoukut seinään iskän kanssa. Sitten lähettiin Emmin kanssa hakemaan Akua ja Masia tarhoista. Masin tarha on tosi mutanen ja muistin kerrankin otta kumpparit mukaan ettei ihan koko jalka oo mutamömmön peitossa ;)

Siällä heti koklasin käytäväpaikkaa, Masi oli ensin hieman ihmeissään, mutta näytti viihtyvän hyvin. Harjailin siinä jonkin aikaa, kunnes Mymme tuli sisälle ja meidän oli pakko väistää karsinan puolelle. En sitten enää jaksanut säädellä sen kanssa joten jatkoin Masin kuntoon laittoa karsinassa. Ja koska tunnetusti mulla on viiden minuutin muisti (jos hyvin käy) niin otin aivan onnellisena satulankin mukaan. Ehdin laittaa sen selkäänkin ennen kuin tajusin että hetkinen...Jätin sitten satulan telineeseen killumaan ratsastuksen ajaksi :D Suitset oli tänään tosi helppo laittaa päähän!


Ratsastelin maneesissa. Menin pikkasen puomityöskentelyä ja paljon ravailua. Masi alkoi pikkuhiljaa rentoutua ja taipumaan :) Kiertelin ja kaartelin paljon, Masi tuntui tosi hyvältä! Laukassa pikkasen piti kiukutella ja pysähdellä, mutta loppuun sain pari hyvää pätkää. Siihen oli hyvä lopettaa. Ravailin pitkillä ohjilla tosi vapaasti. Lopuksi tein vielä temppuja hepan selässä, Masi on tosi hyvin hyväksynyt selässä venkuilun eikä sano siitä mitään :)

Masi sai tallissa iltaruuat ja hoidon :) Sitten nukkumaan! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti