Uusi alku- otsikko kuvaa sekä blogin uutta alkua ja minun ja Masin uutta alkua. Koitetaan nyt rakentaa enemmän rutiineja ja panostetaan enemmän maastakäsin työskentelyyn, sekä monipuolisempaan liikkumiseen.
Ajattelin siis taas aloittaa blogin kirjoittamisen hieman useammin :) Koitan n. kerran viikossa tulla kertomaan kuulumisia, en missään nimessä joka päivä.
Muutenkin tavoitteeni on nyt viettää enemmän aikaa Masin kanssa, ja tehdä paljon erilaisia tehtäviä, harrastaa kaikinpuolin monipuolisemmin. Kyllä se on totta, että kun hevonen sairastuu kunnolla, alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, mitä kaikkea muuta voi hevosen kanssa tehdä, kuin vaan ratsastaa. Pelkästään jo sen lisäksi, että hevosen kanssa maastakäsin puuhailu on ehdottoman hauskaa, se on etenkin Masille välttämätöntä varmaan hänen koko elämänsä ajan. Nyt otankin tavoitteeksi, että Masi pystyisi elämään hyvin rentoa elämää, vaikka treenaisimmekin ihan täydellä teholla.
Toivon erittäin kovasti, että Masi tulisi pian kuntoon, että pääsisimme taas treenaamaan ja ihan hänen itsensä vuoksi. Ei varmasti ole mukavaa, kun mahaa sattuu päivästä toiseen. Tämä sairastuminen on kuitenkin ollut myös erittäin opettavainen, ja saanut vielä syvemmin tajuamaan, mikä hevosharrastuksessa on oikeasti keskeistä. Ei hienot varusteet, tai korkeat esteet, vaan hevosen kanssa vietetty aika ja luottamus, jota yhteinen aika synnyttää.
Näihin tunnelmiin!
En takaa mitään blogin osalta, mutta koitan parhaani kirjoitella viikoittain :) Ja sitten jos joku päivä olen oikein tylsistynyt ja virun kotona, saatan jopa alkaa väsäämään jotain videota...
Hyvää uutta vuotta 2014, ja ihania hetkiä hevosten kanssa :)
Ps. pahoittelen kuvien laatua :D


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti