Maanataina kirjottelinkin tänne, eli siitä päivästä on kuvapostaus.
 |
| kun olin vielä ruskea... |
4. 2. Tiistai
Nyt otin viimein Masin töppösen pois etujalasta. Se on kuitenkin ollut jo viikon siinä, en usko, että se olisi enää hetkeen auttanut itse haavaan, mutta petadine kovettaa kavionpohjia, joka on tietenkin hyvästä. Masilla on nyt siis kummankin etujalkojen kaviopohjat erittäin pehmeät, jolloin tietenkin kovalla käveleminen sattuu ja terävät kivet ja iskut yms. saattavat aiheuttaa mustelmia tai haavoja.
Käveltiin pihalla ponin kanssa, Masi oli yllättävän rauhallinen ja toivon, että se johtuu kivun vähentymisestä.
5.2. Keskiviikko
Mulla oli hieman kiire käydä tänään tallilla, koska mulla oli paljon kaikkea ylimääräistä puuhaamista. Mulla on siis alkanu rippikoulu tässä joulukuussa, ja meillä oli totta kai riparitapaaminen tänään, lisäksi mun piti käydä kaupassa ostamassa herkkuja huomiselle tukioppilasleirille, sekä pakata sinne. Hieman ehkä liiottelin kiireeni kanssa, ja olisin voinut olla tallilla pidempäänkin, mutta siivosin vain karsinan, laitoin ruuat sekä harjasin Masin. Masi on nykyään jo niin tottunut siihen, että harjauksen yhteydessä rapsutellaan kunnolla, että ennen kumisuan kosketusta heppa alkaa jo venyttelemään itseään hyvään asentoon ja harjan pelkästään koskiessa on jo huuli ihan pitkänä. Minkäs siinä sitten teet ja koitat olla nopea.
Yksi päivä en ehtinyt kävelylle ollenkaan, kun olin sanonut, että menee puoltoista tuntia, ja jäin rapsuttelemaan niin pitkäksi aikaa että tuli melkein kiire tallitöidenkin tekemisessä.
6.2. torstai
Olin kokopäivän ja yön tukarileirillä. Julle kävi hoitamassa Masin.
7.2. perjantai.
Tänäänkään en ehtinyt käydä tallilla. Iskä kävi hoitamassa Masin.
8.2. lauantai
Kävin tänään aamupäivällä tallilla hoitamassa Masin, käytiin maneesissa kävelemässä.
Iskä joutui vielä myöhemmin menemään tallille, koska yksi kokenut tallilainen lupasi auttaa Masin kavion tarkistamisessa, enkä enää ehtinyt itse illalla tallille.
He päätyivät avamaan Masin kaviopaisejalkaa ihan hieman vanhasta kohtaa, ja todennäköisesti siellä ei nyt mitään isompaa olekaan, niinkuin aluksi pelkäsin. Varmaksi ei voi tietenkään sanoa, röntgenillä näkisi, mutta seurataan vielä mahdollisen mustelman paranemisaika ja sitten mietitään uudestaan.
Elikkäs töppönen päätyi takaisin jalkaan!
9.2. sunnuntai
Olin äitin kanssa tallilla ja me käytiin Masin kaa kävelemässä sillä aikaa, kun äiti siivosi karsinan ja laittoi ruuat ym. Käveltiin maneesissa hetken aikaa ja odotan kyllä erittäin innolla sitä päivää, kun päästään taas uudestaan liikkumaan! Masille ei oikein voi opettaakaan tällä hetkellä mitään, kun energiaa ei riitä keskittymiseen, koska kaikki on suunnattu tökkimiseen, pomppimiseen ja näykkimiseen. Se on tosi harmittavaa, koska nyt olisi ihan täydellinen hetki opetella maastakäsin vaikka pohkeen väistöjä ja taivutuksia. Joku muu saisi ehkä homman toimimaan nytkin, mutta mun kaikki energia ja keskittyminen on suunnattu hevosen pitämiseen vierellä kiltisti.
---------------------------------------------------------------------------------------
No pian pääsen kävelemään selästä käsin, jahka saadaan Masille pohjalliset etujalkoihin!
Sitten voidaan taas alkaa rakentaa vähän enemmän pohjaa ratsastukselle. Nää jalkojen tapaturmat osu kyllä erittäin ikävään kohtaan, jos nyt mun hevoseni olisi sitten kunnossa, kun tästä selvitään...
Eka miettisin, että täähän voi olla tosi opettavainen tää sairastuminen, ja niin se olikin. Oon tästedes erittäin paljon tarkempi Masista, hepan hoidosta, ruuasta, karsinan siivouksesta, huolellisesta tarkistuksesta joka päivä ja niin pois päin. Mutta kyllä tää hevosen sairastuminen alkaa pikkusen ottaa jo päähänkin, en tunne että oltais saatu luottamusta rakenettua, päinvastoin ehkä hieman menetetty sitä. Masilla on niin paljon energiaa, että poni on suorastaan holtiton toisinaan. Ja nyt kun ei voi juostakaan ollenkaan, on tosi hankala keksiä liikutusmuotoa, joka pitäisi mielenkiinnon yllä ja kuluttaisi tehokkaasti energiaa samalla. En uskalla yksin lähteä maastoonkaan, koska viimeksi just saatiin haava maastoillessa, ja olen iloinen etten ollut sillon yksin. Jos tässä pian pääsis vähän säännöllisempään arkeen kiinni.
Elikkäs jos tai kun pääsen Masilla lähiaikoina ratsastamaan, niin se tarkoittaa ilman satulaa kävelyä, joka sopii mulle enemmän kuin hyvin! Ilman satulaa on siis välttämätöntä, koska satula ei istu halutulla tavalla selkään. En kaipaa tähän syssyyn enää selkäongelmiakin, joten en edes yritä mennä selkään tolla satulalla.
Oon nyt jo pitkään haikaillu erilaisten asioiden tekemistä Masin kanssa, ja nyt päästään käynnissä opettelemaan hieman temppuja, sekä tietenkin luottamusta.
Mua jännittää erityisesti suitsien pistäminen päähän, meijän reissun jälkeen päästä on taas tullut hurjan arka, joten siitä ei aluksi tule helppoa. Taidan ottaa kaikki helpotuskeinot jo heti alussa käyttöön, ja lähteä taas pikkuhiljaa rakentamaan luottamusta päähän koskemiseen suitsien avulla. Voin vaikka tarpeen vaatiessa taas koota suitset päähän.
Masi on myös saanut outoja pelokkaita kohtauksia karsinassa. Joka ilmasee nyt meidän välillä hallitsevaa luottamus- ja johtajuuspulaa. Uskon, että Masi tekee niitä osittain myös kiusallaan, enkä tajua mistä heppa on nämä temput oppinut. Tietenkin suuri keräntyneen energian määrä vaikuttaa, Masi ei ole hevonen joka tottuisi seisomiseen. Ikinä. Normaaliliikutuksessakin touhukas ja energinen hevonen ei vaan yksinkertaisesti kestä liikutuksen puutetta. Uskon vakaasti, että tilanne vakautuu, ja Masista tulee huomattavasti tasaisempi, ja vähemmän arvaamaton, kun pääsemme taas liikkumaan yhdessä.
Erittäin hyvä uutinen on se, että Masin takajalka on kunnossa tällä hetkellä, lämpö on laskenut, samoin turvotus, eikä jalka ole vähäänkään arka. Suojaan haavan kuitenkin aina pintelillä, kun lähdemme kävelemään. Voisinkin alkaa käyttämään pinteleitä kaikissa jaloissa, kun aletaan kävelemään selästä.
Mulla on vaan yksi ongelma. Oon kadottanut yhden pintelin, hups. Voisi kyllä jossain välissä ostaa uudetkin, jotkut hienomman väriset. Ja pintelipatjat tarvitsen kanssa ennen vakituista käyttöä.
Tässä teille täysin rehelliset kuulumiset meidän arjesta.
Oon pahoillani, että tästä tekstistä tuli näin aiheesta toiseen pomppiva ja sekava. Mulla on niin paljon kerrottavaa etten millään jaksa pysyä yhdessä aiheessa ja käydä sitä perusteellisesti läpi. Koitan saada myöhemmin tehtyä vähän syvempää pohdintaa vielä monista asioista, mutten halua ottaa mitään stressiä blogista. Tää on kuitenkin vaan harrastus, jonka haluaisin pysyvän mielekkäänä. Viimeksi lopetin kirjoittamisen juuri sen takia, kun painostin itseäni liikaa tähän hommaan, jolloin se ei enää maistunut miltään.
Koitan nyt siis kirjoitella hieman pohdiskelevampia postauksia, kun meidän arjesta ei ole tähän hätään kauhean mielenkiintoista kerrottavaa, ja kuvaajaakin on hankala saada tallille mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti